Aihearkisto: Mielipidekirjoitukset

Tulevaisuuteen katsomista ja kokonaisuuden yhteensovittamista

Vuoteen 2040 katsominen ei ole taikatemppu, vaan syntyy järeän työn kautta. Olen katsonut ja kommentoinut maakuntakaavan työtä läheltä, sillä kuluneen neljän vuoden aikana ainakin puolet maakuntahallituksen kokouksista on sisältänyt jonkin taustaselvityksen aiheesta. Tavoitteena maakuntakaavassa on tehdä asukkaan arjesta sujuvaa ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Blogi-kirjoitukset, Maakuntahallitusblogi 2013-, Mielipidekirjoitukset, Pirkanmaa, Ylöjärvi | Jätä kommentti

Vahva kotiseutu

Ylöjärvi-Seuran hallitus keskusteli siitä, mitä Ylöjärvellä täytyisi vaaleissa muistaa (toimittaja Ville Mäkisen kysymys 15.2.). Olemme iloisia siitä, että lähiympäristömme saa huomiota nyt kolmatta kertaa jalkautuvina siivoustalkoina 11. toukokuuta. Kuntavaaleissa tulisikin pohtia, kuinka kuntalaiset pääsevät itse mukaan rakentamaan kuntaa ja osallistumaan … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Mielipidekirjoitukset, Ylöjärvi | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Muuttuvat maisemat

Muutoksia on paljon. Kaikki muuttuu. Ainako pitää muuttua? Varmasti ajan myötä tapahtuu muutosta. Vuodenajat osoittavat muutoksen voiman, eikä sen edessä ihminen voi kuin sopeutua. Muuttuvat laulut vuosien mennen Aika pois paljonkin vie Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan — Maisemalla on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Mielipidekirjoitukset, Ylöjärvi | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Toisen ihmisen arvostamisesta

Minulle oma lähiyhteisö on se taho, jossa arvoja voi toteuttaa käytännössä ja siksi olen mukana paikallisessa kotiseutuyhdistyksessä. Lähiympäristöllä on väliä ja merkitystä. Yhdessä toimiminen luo tunteen johonkin kuulumisesta ja lisää kotiseudun ja sen ihmisten tuntemusta. Yhdessä innostuu siitä, kuinka tärkeää … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hyvinvointi, Kulttuuri, Mielipidekirjoitukset, Yhdenvertaisuus, Ylöjärvi | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Lapsiperheet suurennuslasin alle -vai päättämään itse asioistaan?

Viime vuonna käynnistyi kansallisesti hanke, jossa ehdotettiin subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista. Päätös rajata työttömien vanhempien lasten oikeutta varhaiskasvatukseen eriarvoistaa lapsia. Kuitenkin eduskunnan hyväksymässä valtion talousarviossa vuodelle 2016 on samanaikaisesti kohdennettu 3.7 miljoonaa euroa varhaiskasvatukseen kehittämiseen, ja toisaalla … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Blogi-kirjoitukset, Hyvinvointi, Lapset, Mielipidekirjoitukset, Vihreät, Ylöjärvi | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Mahdollistaminen: Lähiympäristö rakentaa hyvinvointia

Ylöjärven lähiympäristö puistoineen, metsineen, polkuineen ja rakennettuine taloineen muovaa hyvinvointia ja tarjoaa mahdollisuuksia osallisuudelle. Osalle ylöjärveläisistä maisemalla on kauneusarvoja ja lähiympäristö kannattelee laajempia yhteisön arvoja. Kulttuuriympäristössä näkyy ihmisen toiminta ja suhde ympäristöönsä ennen ja nyt. Tapasin viime viikolla Urho Riihikosken, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kulttuuri, Mielipidekirjoitukset, Ylöjärvi | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Lapsiperheille lisää päätösvaltaa

Viime vuonna käynnistyi kansallisesti hanke, jossa ehdotettiin subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista. Päätös rajata työttömien vanhempien lasten oikeutta varhaiskasvatukseen eriarvoistaa lapsia. Kuitenkin eduskunnan hyväksymässä valtion talousarviossa vuodelle 2016 on samanaikaisesti kohdennettu 3.7 miljoonaa euroa varhaiskasvatukseen kehittämiseen. Subjektiivinen päivähoito-oikeus … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hyvinvointi, Lapset, Mielipidekirjoitukset, Palvelurakenteet, Pirkanmaa, Vihreät | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Haluan Ylöjärvelle lisää toimintaa ja pöhinää

Ylöjärvi sijoittuu Pirkanmaalla vahvaan kaupunkiseutuun. Luin matkailusivusto Visit Tampereen sivulta, että kunnassamme on vahvaa tekemisen ja kehityksen meininkiä. Sivuston mukaan kuntaamme luonnehtivat erilaiset kulttuuri- ja musiikkitapahtumat, luontoa voi kokea muun muassa Seitsemisessä. Kuntamme leima onkin sangen dynaaminen ja sijoitumme Suomen … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Kulttuuri, Mielipidekirjoitukset, Ylöjärvi | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Asukkaiden osallisuus tulevaisuuden kunnassa?

Tulevaisuuden kunta näyttää hauraalta, jos lähidemokratia viedään pois. Uusi aika korostaa asukkaiden osallistumisen mahdollisuuksia, johon kietoutuu tiedon saatavuus. Avoimuus päätöksenteossa ja vuoropuhelun lisääminen mahdollistavat kuntalaisen osallisuuden, joka on mielenterveyden ja hyvinvoinnin osatekijä. Selvennän hiukan: vaalien kautta valitaan luottamushenkilöt, jotka toteuttavat … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Avoimuus, Kuunteleminen, Mielenterveys, Mielipidekirjoitukset | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Perustulolla työtä ja eroon köyhyydestä

Suomi on isojen valintojen edessä. Miten voimme luoda työtä ja vähentää köyhyyttä aikana, jolloin työelämä ja talous ovat murroksessa? Vihreiden valinta on tuoda sosiaaliturvamme 2010-luvulle. Perustulon avulla työnteko olisi aina kannattavaa ja sosiaaliturva nostaisi ihmisiä nöyryyttämisen sijaan. Suomalaisten suuri enemmistö, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Hyvinvointi, Mielipidekirjoitukset, Pirkanmaa, Vihreät, Yhdenvertaisuus | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti