On tiedettävä, mistä apua saa

Tämän kirjoituksen lyhyempi versio julkaistiin Aamulehdessä 23.3.2013.

Peruspalveluministeri oli sähäkkä vetämään sote-asiantuntijalausunnolta maton alta ja vesittämään sote-uudistuksen. Todella erikoista toimintaa ministeriltä!

Mielestäni ministerin 20 000 ajatus valtakunnallisessa uudistuksessa vesittäisi koko uudistuksen. 20 000 väestöpohjalla esimerkiksi erityisen vaativan sairaanhoidon kustannukset voivat kaataa vaihtelullaan kuntatalouden. Raportin mukaan satunnaisvaihtelu vähenee vasta 200 000 väestöpohjassa.

20 000 asukkaan rajan sisällyttäminen ei tukisi hallitusohjelman tavoitteita ”vahvoista kunnista”. Hallitusohjelman tavoite hallintojen keventämisestä kaksiportaisella järjestelmällä vaatii tekemään osittain kipeitäkin ratkaisuja.

Sote-kokonaisuus on tänä päivänä pirstaleinen niin asiakkaan kuin hallinnon näkökulmasta. Hallintoja keventämällä voitaisiin siirtää resursseja itse asiakastyöhön.

Eri kunnissa on kunnan maksukyvyn mukaan erilaiset resurssit käytettävissään. Kuntalaiset ovat avun tarvitsijoina huomattavan eriarvoisia.

Vain neljännes suomalaisista pääsee kiireettömästi lääkärille alle kahdessa viikossa, toinen neljännes odottaa yli neljä viikkoa. Päihdehuollon ja mielenterveyspalveluiden avun tarve on moninkertainen suhteessa auttamisen tahoihin. Mitä ehtii tapahtua jonotusaikana?

Osassa kunnissa perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto toimivat, toisaalla koneisto yskii. Useat kunnat ovat kykenemättömiä kantamaan järjestämisvastuuta ensi- ja turvakodeista, päihdeongelmissa ja vammaispalveluissa. Nykyjärjestelmällä ei pitkälle pötkitä.

Miten pienimmät kunnat vastaavat ikääntyvän väestön ja lastensuojelun tuleviin tarpeisiin?

Esityksessä uudistuksena on viiden erityisvastuualueen synnyttäminen. Jokaisen kunnan on kuuluttava näihin. Myönteistä on pyrkimys sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminnan yhteen nivomiseen.

Perusterveydenhuoltoon ja lähipalveluksi jäisivät: vanhusten kotihoito, omaishoidon tuki, päiväkeskukset, palveluasuminen, lapsiperheiden kotipalvelu, neuvolat, perhetyö, neuvonta ja sosiaaliohjaus, sosiaalityö osittain, kouluterveydenhuolto, terveyskeskukset ja ajanvaraus, yleislääkärin, sairaan- ja terveydenhoitajan perustason vastaanottotoiminta, laboratorion näytteenotto, apuvälinejakelu ja perustason suun terveydenhuolto.

Kuntalaisille tärkeimpiä ovat lähipalvelut ja esityksen mukaan nimenomaan paikallisia terveysasemia, liikkuvia palveluja ja sähköisiä palveluja tulisi kehittää.

Kuntalaisen on tiedettävä, mistä apua saa. Mitä apua haetaan läheltä ja mitä kauempaa. Kaikilla pitää olla samat oikeudet.

Esityksen tavoitteena on taata suomalaisten perusoikeudet avun saamisessa yhdenvertaisesti koko maassa.

Esityksessä korostuvat näkemys kunnan kantokyvystä ja mahdollisuudesta toimia sote-palveluiden järjestäjänä. Järjestäjä voi päättää hyvinkin erilaiset keinot palveluiden tuottamiseen.

Erittäin hyvä maininta esityksessä on niin kutsutun osaoptimoinnin ehkäisy. Itse asiassa Kelan uudistus tulisi kytkeä palvelujärjestelmän uudistukseen.

Pakotettu 50 000 asukaspohja näyttää keinotekoiselta esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudulla. Nykyinen esitys hajottaisi kaupunkiseudun rakenteen. Toisaalta valtakunnallisesti mikä tahansa asukasmäärä (20000, 50000, 200000) voi näyttäytyä jollain toisella alueella keinotekoisena, ja taas toisella alueella optimina.

En pidä hyvänä ajatuksena isäntäkuntamalliin ja kuntayhtymien lisäämistä, sillä niissä ongelmina on päätöksenteon siirtyminen pois kunnan tai poliittisesti valittujen luottamushenkilöiden käsistä. Avoimuus katoaa.

Sote-kysymykseen linkittyy vahvasti kuntauudistus. Vain kuntaliitos pitäisi päätöksenteon kunnan käsissä, siihen taasen ei ole halukkuutta.

AL (3.3.2013) nosti esiin maakuntamallin, jossa erillisillä seuduilla olisi päätösvalta. Miksei päätöksenteko voisi säilyä peruskunnilla, vaikka järjestäjänä olisi maakunnallinen toimija?

Maakunnallinen järjestäjävastuu takaisi koko maakunnan kaikissa kunnissa mahdollisimman suuren yhdenvertaisuuden. Tulisi kehittää malli, jolla nykyiset peruskunnat vaikuttavat maakunnan päätöksentekoon.

Sote -esitys ei vielä ratkaise sisällöllisiä kysymyksiä, kuten vaikkapa leikkaus- tai murtumapotilaan auttamisen kokonaisuuden kehittämistä asiakaslähtöiseksi toimintamalliksi eri portaissa. Tulisi päättää lähipalveluiden tulevaisuudesta ja siitä, mistä päivystyspisteestä kuka tahansa pirkanmaalainen saa apua.

Tullaanko kunnissa katsomaan kokonaisuuksien etua ja kasvattamaan valmiuksia jopa raportissa esitettyjä perusteellisempiin muutoksiin Pirkanmaalla?

Emmekö saisi huomattavasti suuremman kokonaishyödyn ja edun, jos katsoisimme kokonaisuutta maakuntatasolta?

Valtakunnallisen selvitystyöryhmän raportti.

Aikaisemmin hyvinvoinnista kirjoittamiani tekstejä.

Kategoria(t): Blogi-kirjoitukset, Hyvinvointi, Mielenterveys, Palvelurakenteet, Pirkanmaa, Vihreät Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *