Vihreiden puoluekokouksesta 23.5.2010
Tiedotteet – 23. toukokuuta 2010 klo 20.58
Osallistuin viikonvaihteessa toista kertaa vihreiden puoluekokoukseen, jossa oli läsnä hiukan alle 400 äänivaltaista vihreiden edustajaa.
Tänä vuonna Turussa, viime vuonna Jyväskylässä. Tänä vuonna tapasin paljon enemmän tuttavia, kenties siksi, että olen osallistunut niin moniin vihreisiin tapahtumiin menneen vuoden aikana, ja vaikutan vihreiden puoluevaltuuskunnassa.
Oli mielenkiintoista tavata niin monia muita toimijoita eri puolilta Suomea. Vaikka vihreillä on yhteistä linjaa rutkasti, on puolueessa myös tilaa erilaisille mielipiteille ja keskustelulle.
Olen kaivannut nimenomaan dialogia ja reflektiivisyyttä paikalliseen ja maakunnan tason politiikkaan, sillä niissä en koe voivani täysin palkein osallistua. Nämä lähidemokratian välineet toimivat auttamattoman kankeasti, omalla kotipaikkakunnallani, eikä vuoropuhelua tunneta, tai sitä ei koeta tärkeäksi. -Ehkä sitä ei osata?
Vihreissä reflektiivisyys ja osallisuus näyttäytyvät kriittisenä keskusteluna, ja osin vahvojen ryhmien tahdonilmaisuina.
Tänään hyväksyttiin puolueen poliittinen ohjelma, joka on samalla puolueen eduskuntavaaliohjelma.
Keväällä kommetoimme karkeaa versiota sekä Ylöjärven Vihreiden, että Tampereen seudun vihreiden naisten kautta. Ohjelma oli laajalla kierroksella ja sai avoimuudellaan mittavaa huomiota. Se näytti mielestäni hyvältä.
Eilen ja tänään poliittisen ohjelman uusin versio kokosi noin 870 muutos-esitystä, pienistä stilistisistä muutoksista aina suuriin ja “maailmaa muuttaviin” kohtiin.
Lopputulosta työsti ilta- ja yötyöryhmä kahdeksan tunnin ajan, ja lopulta äänestimme puoluekokousväen kanssa siitä, mihin työryhmä ei löytänyt ratkaisua.
Omia esityksiänikin hyväksyttiin, mikä tuntui hienolta. Olin lisäksi varahenkilönä paikalla poliittista ohjelmaa työstäneessä työryhmässä ja pidin tänään poliittisen puheen synnytys-sairaaloiden tulevaisuudesta.
Avaan tässä blogiani lyhyellä aloituskirjoituksellani. Aion jatkossa kirjoittaa sisältöjä enemmänkin.
Avainsanat: Minna Sorsa, Pirkanmaa, puoluekokous, Sorsa, vihreät, Ylöjärvi

