Poliitikoksi kasvua -ehdinkö kertoa mitä teen?
Tiedotteet – 24. toukokuuta 2010 klo 19.45
Olen toiminut politiikassa viitisen vuotta. Sitä ennen tein muuta. Tällä hetkellä ei ole paljon muuta aikaa kuin politiikka.
Muutos on itselleni hiukan hämmentävä, sillä missä kaikessa olenkaan tänä vuonna ollut mukana:
-Vihreiden sosiaali- ja terveyspoliittisessa työryhmässä aktiivina mukana, ja miten upean voimaannuttava kokemus se olikaan! Ennaltaehkäisevää työtä, mielenterveys- ja päihdeasioita nostin, ja täydentäviä hoitomuotoja; mielenkiintoinen uusi ja oikeudenmukainen malli palveluiden rahoituksesta, …. monia mielenkiintoisia yksityiskohtia.
-Pirkanmaalla työtä sen eteen, ettei uusia turvesoita kaavoitettaisi eikä otettaisi hyötykäyttöön (maakuntahallituksen varana)
-Ylöjärvellä kulttuuriympäristöjen puolesta: esim Mäkkylän alue tulisi huomioida uudessa seudullisessa rakennemallityössä
-Uusi oikoradan hanke toisi mahdollisesti radan Ylöjärven Pikku-Ahvenistojärven halki; teimme Ylöjärven vihreiden kanssa mielipiteen kaavaprosessiin Pirkanmaan liitossa
-Ylöjärven kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana olemme kehittäneet nk toiminnallisten tavoitteiden arviointia
-Olemme kehittäneet Tampereen seudulla tarkastuslautakuntien yhteistyötä
-Rakennemallin kommentointia ja kysymyksiä siitä myös Ylöjärven kaupunginvaltuuston kokouksissa
-Vihreiden puoluevaltuuskunnassa mukana hyväksymässä Yhdenvertaisuus- ohjelmaa ja Sosiaali- ja terveyspoliittista uutta ohjelmaa
-Pirkanmaalla vihreiden pitäisi näkyä ja vaikuttaa enemmän, esimerkiksi mukana saamassa vihreät mukaan valitsemaan uutta maakuntajohtajaa, joka toivottavasti lisää avoimuutta! (maakuntahallituksen varana)
-Vihreiden puoluekokouksessa edustajana, ja puhuin synnytyssairaaloiden puolesta siellä: en hyväksy synnytyksen pakottamista ja hyvien työyksikköjen hävittämistä
-Tampereen Seudun vihreissä naisissa uutena puheenjohtajana järjestimme tilaisuuden Naiskulttuuripäivien yhteyteen, ja Vihreiden Naisten kevätkokous järjestettiin Tampereella
-Ylöjärven vihreissä luovuin sihteerin tehtävistä, monenlaista järjestelemistä kuitenkin, kun yhdistys täyttää 15 vuotta!
Tässä äkisti mitä ensinnä mieleen juolahti, niin ja sitten tietysti
-Osallistuin Ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä
-Kirjoitin mielipiteen Maankäyttö- ja rakennuslakiin vedoten, jotta karmiva tornitalohanke Ylöjärven Yhtenäiskoulun lähituntumassa voisi kaatua. Missä on etiikka ja estetiikka? Miksei lasten lähiympäristöä kunnioiteta kunnassamme, jossa tilaa korkealle rakentamiselle on muuallakin?
Kaikesta tästä, ja esimerkiksi Veittolan alueen kehityksestä (se on mielenkiintoinen kokonaisuus), en ole “kiireiltäni kerinnyt” kertoa. Seuraava vaihe poliitikoksi kasvussa onkin tekemiseni näkyväksi saattaminen.
Avainsanat: Minna Sorsa, oikorata, Pirkanmaa, puoluekokous, sosiaali- ja terveyspolitiikka, tornitalo, vihreät, Ylöjärvi

