Minna Sorsa

Ylöjärvilisä

(1.4.2009) 

Ylöjärvilisää ei saatu edellisellä valtuustokaudella.

Yhdessä valtuustoryhmäni kanssa (2006) teimme aloitteen ja taustatyötä Ylöjärvilisän puolesta. Tämä tarkoittaa lastaan kotona hoitavalle perheelle erityistä kuntalisää. Useassa Suomen kunnassa kyse on alle kolmivuotiaiden tuesta tai jollekin eritysryhmälle myönnettävästä tuesta.

Oikea suunta (Vihreät, KD, 2001+, Keskusta ja Kokoomus) lähtivät tätä viemään yhdessä eteenpäin.

Valitettavasti perusturvalautakunnassa vastaus oli tyrmäävä. Perusturvajohtaja puhui “kuolleesta hevosesta” maksamisesta, tarkoittaen, että myös heille, jotka joka tapauksessa ovat kotona lapsensa kanssa, tämä maksu pitäisi kunnan maksaa. Kaiken kaikkiaan laskelmat ja selvitys olivat mielestäni epäjohdonmukaisia, mutta näyttivät etenkin vasemmistopuolueille osoittavan, ettei tällaista tukea tarvita!

Vastauksessa tuotiin esiin toisaalta tuen kalleutta ja toisaalta sitä, ettei lisää kuitenkaan kukaan käyttäisi, lisäksi perusteluissa todettiin, ettei tätä oikeastaan monikaan kunta halua nykyisin kuntalaisille suoda.

Tässä asiassa vasemmisto oli sitä mieltä, että Ylöjärvilisä olisi epätasa-arvoista, sen uhkana nähtiin huono-osaisuuden lisääntyminen kotona, he näkivät päivähoidon parempana vaihtoehtona kaikille.  Ja jotta tässä olisi tasa-arvoa, tulee kaikki ohjata päiväkoteihin tai perhepäivähoitoon… huh huh …Äänestyksessä Ylöjärvilisä hävisi vasemmistolle ja yhdelle kokoomus-äänelle.

Oman perheeni lapset ovat olleet kunnallisessa perhepäivähoidossa ja päiväkodissa, sekä kaksi yksityisessä päiväkodissa. Meillä on paljon kokemuksia! Minulla on hyviä kokemuksia Ylöjärveltä, kun tuttuja tätejä vieläkin viidennellä luokalla lämmöllä muistellaan. Silti, jos itse rahallisesti olisin mitenkään pystynyt, olisin halunnut viettää enemmän aikaa kotona.

Tässä asiassa olen edelleen sitä mieltä, että lisä voisi vähentää investointipaineita ja ennen kaikkea se tukisi perheitä.

Nykypäivänä antaisin perheille mahdollisuuden itse valita päivähoidon vaihtoehdon tai kotiin jäämisen välillä.

Tutkimusten mukaan lapsen paras on olla omien vanhempiensa hoivassa varhaislapsuuden ajan. Tätä aikaa ei myöhemmin voi täysin korvata.

Perheissä, joissa on ongelmia, tulisi koteihin saada ennaltaehkäisevää tukea kotiavun muodossa ja perheen sisäisen vuorovaikutuksen tukemiseksi. Tämä noudattaisi myös perusturvan strategiaa, ja näitäkin toimintamuotoja tulisi edelleen kehittää moniammatillisena toimintana. Koteihin suunnattu apu vaatii onnistuakseen suurta asiantuntijuutta, erityisesti välittämisen ja myötätunnon merkityksestä lapsen kasvulle!

Perusturvassa on keväällä 2009 asia uudelleen käsittelyssä. Nykyinen taantuma saattaa ajankohtana olla hankala viedä läpi uutta hanketta. Päivähoidosta on kerrottu, että päivähoidon jonot olisi Ylöjärvellä saatu hallintaan? Kyse on pitkälti siitä, minkälaista mallia aletaan kannattaa. Tulee arvioida kriteerien vaikutus kustannuksiin. Näen että hyvinvointiyhteiskunnassa tulee kuntalaisella olla joustavat ja monipuoliset valinnan mahdollisuudet myös päivähoidon tai kotona toteutuvan hoivamuotojen valinnassa.

Minna Sorsa on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu